Fennopoint Oy

Yhtiö on perustettu vuonna 1994. Yhtiö keskittyi erilaisten markkinointipalveluiden tuottamiseen sekä tilintarkastustoimintaan. Toiminta laajeni myöhemmin kustannusliiketoimintaan ja yhtiö julkaisikin kuusi vuotta Asuntoinfo – lehteä. Asuntoinfo-lehti on vuodesta 2002 saakka ilmestynyt kuluttajille veloitukseton sisustamisen, rakentamisen ja asumisen aikakauslehti.

Yhtiön toiminta laajeni kosmetiikkatuotteisiin vuonna 2003 ja sen jälkeen luonnollisena jatkumona erilaisiin kemianteollisuuden tuotteisiin vuoden 2009 ja  2010 aikana. Kustannusliiketoiminta eriytettiin  kokonaisuudessaan BM Media Oy:lle vuonna 2010.

2011 yhtiö alkoi keskittymään pääsääntöisesti Clean Power – tuoteperheen kehittämiseen ja tuottamiseen. Kaikki alkoi raskaan kaluston pesuaineesta ja Clean Power tuoteperhe onkin laajentunut käsittämään 7 eri tuotetta.

Fennopoint on innovatiivinen, nuorekas ja dynaaminen palveluyhtiö, jossa asiakas on kaiken toiminnan keskiössä. Yhtiön asiakasmäärä on kasvanut eksponentiaalisesti ja valmennammekin henkilöstöämme jatkuvasti muuttuviin ympäristö- ja asiakastarvehaasteisiin.